Muutoksia silmälausuntoihin 2018

SKL tiedotti kotisivuillaan 14.12.2017 mm. seuraavaa:

”Muutoksena nykyiseen Kennelliiton ohjeeseen koiran saama epäilyttävä-lausunto voidaan korjata terveeksi joko paneelitutkimuksen kautta, tai mikäli silmätarkastuseläinlääkäri vähintään vuoden kuluttua epäilyttävä-lausunnosta toteaa koiran tämän sairauden osalta terveeksi. Hoitotoimenpitein oireettomaksi saatavien sairauksien diagnooseja ei kuitenkaan voida korjata, Rantasalo muistuttaa.
– Aiemmin epäilyttävä-lausunnon kumoaminen edellytti, että lausunnon antanut eläinlääkäri tarkastaa koiran vähintään kahden vuoden kuluttua, tai että lausunnon antaja ja joku toinen silmätarkastuseläinlääkäri tarkastavat koiran vähintään vuoden kuluttua, eikä lausunnoissa enää todeta tätä sairautta, sanoo Rantasalo. Nykyiseen käytäntöön nähden muutos on siis lievennys.

Oireettomaksi voidaan hoitaa muun muassa ylimääräisistä ripsistä ja karvoista koituvat ongelmat, luomien kiertymät ja keratiitti, eli näitä lausuntoja ei voi kumota. Tämä käytäntö on ollut voimassa jo aiemmin.

Kennelliitto ei vielä pysty hoitamaan epäilyttävä-lausuntojen kumoamisia ohjelmallisesti. Epäilyttävä-lausuntojen korjaukset saadaan näkymään jalostustietojärjestelmässä heti, kun järjestelmään on tehty tarvittavat muutokset.”

Koko uutisen voit lukea osoitteesta: https://www.kennelliitto.fi/uutiset/ohje-perinnollisista-silmasairauksista-paivittyy-vuoden-2018-alusta