Harrastusmahdollisuudet

Helpon koulutettavuuden ja kohtalaisen miellyttämishalunsa ansiosta havannankoira on hyvin monipuolinen harrastuskoira.

Nykyään koiranäyttelyt ovat pääasiallinen harrastusmuoto havannojen kanssa, mutta nähdään näitä karvakorvia myös agility-, rally-toko- ja toko-kisoissakin. Myöskään koiratanssi, rauniot, henkilöhaku ja esim. jäljestys eivät ole pois suljettuja harrastusmuotoja havannan kanssa.

Havannankoirien temppujen oppimiskyvystä kertoo myös se, että niitä on ollut jopa sirkuskoirina esiintymässä esim. Moskovan suuressa sirkuksessa. Kunhan omistaja keksii oman koiransa ”motivaattorin”, on se sitten nami-, lelu- tai kehupalkka, niin vain taivas on rajana sille, mitä havannankoiralle voi kouluttaa.

Havannankoiria toimii myös mielenterveys- ja sosiaalityöntehtävissä kaverikoirina ja lukukoirina. Myös yhdestä itseoppineesta kuulokoirasta ja yhdestä syövänhaistajasta on yhdistykselle raportoitu .

toko                     henkilöhaku

Havanna toko-kokeessa        Havanna henkilöhaussa