Author Archives: Susanna Thomander

Muutos jäsenkasvattajalistaan

Hallitus on kokouksessaan päättänyt, että 1.1.2027 alkaen jäsenkasvattajalistaa ei enää julkaista lehdessä. Kotisivuilla jäsenkasvattajalistan julkaisuun ei ole tulossa muutoksia. Kasvattajaruudun hinta pysyy ennallaan. Päätös tehtiin siksi, että lehden sivumäärän pienentyessä sen painokulut ja postituskulut pienenevät. Säästökohteita haetaan joka nurkalta, koska yhdistyksen tilinpäätöksen loppusumma on jo useampana vuonna peräkkäin ollut miinusmerkkinen. Kasvattajaruudun hinta päädyttiin pitämään ennallaan, […]

Sinunkin uroksesi jalostusuroslistalle?

Havannalaiset ry:n hallitus on, jalostustoimikunnan aloitteesta, päättänyt, että jatkossa jalostusuroslistalle hyväksytään myös ei jäsenten omistamat urokset. Ei jäsenen omistamalle urokselle ilmoitushinta on 20 € / toistaiseksi voimassaoleva ilmoitus. Kaikkia listalle ilmoitettavia uroksia koskevat samat säännöt listalla ilmoitettavien tietojen sekä listalta poistamisen suhteen. Ilmoitusohjeet ja vaatimukset listalle pääsemiseksi Uroslista-sivulta.

Vanhat CDPA/CDDY-tulokset Jalostustietojärjestelmään

Kennelliiton hallitus on päättänyt, että vanhoja geenitesituloksia aletaan nyt tallentaa Jalostustietojärjestelmään. Tallentamista varten omistajan pitää maksaa tutkimuslähete Omakoira-palvelussa ja toimittaa Kennelliittoon laboratoriosta saatu tulosraportti. Tulosraportista tulee käydä ilmi hyväksyttävät näytteenottotiedot. Tarkemmat ohjeet löydät Kennelliiton sivuilta. HUOM!! Mikäli koirasi tulos on jo kirjattu yhdistyksen geenitutkimus-sivulle, ilmoita geeniyhdyshenkilö Kaija Männistölle ( ), kun tulokset on kirjattu […]

JTO ja PEVISA 2024 – 2028

Kennelliiton Jalostustieteellinen toimikunta on kokouksessaan 28.3.2023 hyväksynyt havannankoirien Jalostuksen tavoiteohjelman ja PEVISA-ohjelman vuosille 2024 – 2028 yhdistyksen vuosikokouksen esittämän mukaisesti. Jalostuksen tavoiteohjelman löydät täältä. PEVISA-ohjelma pysyy samana, kuin nytkin. Sen löydät täältä.

Pettävä nilkka

Ainakin havannankoirilla, kääpiösnautsereilla ja cockerspanieleilla tavataan välillä yksilöitä, joilla takajalan ”nilkka” pettää. Jalostustoimikunnan saaman yhteydenoton mukaan vaiva näyttäisi olevan lisääntymässä havannankoirilla. Lisäksi tähän on törmätty entistä nuorempienkin havannankoirien kohdalla. Näillä yksilöillä seistessä takajalan/-jalkojen varpaat nousevat luonnottomaan asentoon ( kts. kuvat alla). Vaivaa ei ole virallisesti tutkittu, mutta epäilys on, että kyse olisi nivelsideheikkoudesta. Nyt tiedossa […]