Mäntyhavun Eppu on lisätty uroslistalle. Uroslistalle tästä
Category Archives: Yleinen
Hallitus on kokouksessaan päättänyt, että 1.1.2027 alkaen jäsenkasvattajalistaa ei enää julkaista lehdessä. Kotisivuilla jäsenkasvattajalistan julkaisuun ei ole tulossa muutoksia. Kasvattajaruudun hinta pysyy ennallaan. Päätös tehtiin siksi, että lehden sivumäärän pienentyessä sen painokulut ja postituskulut pienenevät. Säästökohteita haetaan joka nurkalta, koska yhdistyksen tilinpäätöksen loppusumma on jo useampana vuonna peräkkäin ollut miinusmerkkinen. Kasvattajaruudun hinta päädyttiin pitämään ennallaan, […]
Havannalaiset ry:n hallitus on, jalostustoimikunnan aloitteesta, päättänyt, että jatkossa jalostusuroslistalle hyväksytään myös ei jäsenten omistamat urokset. Ei jäsenen omistamalle urokselle ilmoitushinta on 20 € / toistaiseksi voimassaoleva ilmoitus. Kaikkia listalle ilmoitettavia uroksia koskevat samat säännöt listalla ilmoitettavien tietojen sekä listalta poistamisen suhteen. Ilmoitusohjeet ja vaatimukset listalle pääsemiseksi Uroslista-sivulta.
Luonnetyöryhmä on julkaissut Luonne ja käyttäytyminen-sivulla videon koiran hyvinvointia haittaavista fobioista. Youtubessa videon löydät yhdistyksen omalta kanavalta. Iso kiitos kaikille videoklippejä toimittaneille havannankoiran omistajille avusta ja videon mahdollistamisesta!
Kennelliiton hallitus on päättänyt, että vanhoja geenitesituloksia aletaan nyt tallentaa Jalostustietojärjestelmään. Tallentamista varten omistajan pitää maksaa tutkimuslähete Omakoira-palvelussa ja toimittaa Kennelliittoon laboratoriosta saatu tulosraportti. Tulosraportista tulee käydä ilmi hyväksyttävät näytteenottotiedot. Tarkemmat ohjeet löydät Kennelliiton sivuilta. HUOM!! Mikäli koirasi tulos on jo kirjattu yhdistyksen geenitutkimus-sivulle, ilmoita geeniyhdyshenkilö Kaija Männistölle ( ), kun tulokset on kirjattu […]
AIKATAULUKIRJE Näyttelyyn on ilmoitettu 89 koiraa ja 14 junior handleria Näyttelyn yhteydessä mahdollisuus myös geenitestien otattamiseen. Lue lisää tästä. Näyttelyä sponsoroi: Winner.dog Agria, Anne Kuusijärvi
MyDogDna/Wisdon panel ei valitettavasti tarjoa enää tulosten suoraa tallennusta Kennelliiton järjestelmiin. Jatkossa asiakkaiden tulee toimittaa tulokset itse Kennelliittoon tallennettaviksi. Päivitetyt ohjeet löydät kennelliiton sivuilta osoitteesta: https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/koiran-terveystutkimukset/geenitestit-mahdollistavat-sairauksien-kantajien-turvallisen-jalostuskayton







